Päivitetty 15.03.2024

Väkivallan muodot

Väkivallan eri muodot yhdistyvät ja lomittuvat usein niin, että sama henkilö joutuu samanaikaisesti tai ajan mittaan kohtaamaan useita eri väkivallan muotoja. Joskus väkivalta voi alkaa niin hienovaraisena, että sitä on vaikea tunnistaa väkivallaksi. Se voi alkaa esimerkiksi nimittelynä, taloudellisena rajoittamisena tai ihmissuhteista eristämisenä.

Myöhemmin mukaan voi tulla laajamittaisempi henkinen väkivalta sekä esimerkiksi fyysinen tai seksuaaliväkivalta. Esimerkiksi lapsiin, ikääntyneisiin tai vammaisiin kohdistuva väkivalta voi olla myös laiminlyöntiä tai perustarpeiden tyydyttämättä jättämistä.

Väkivallan tekijä saattaa syyttää toista käyttäytymisestään, vaikka on itse päätynyt käyttämään väkivaltaa. Väkivalta on aina tekijän oma valinta, eikä väkivallan kokija ole vastuussa minkäänlaisesta toisen tekemästä väkivallasta.

Tämän sivun alasvetovalikossa esitellään erilaisia väkivallan muotoja ja annetaan niistä esimerkkejä. Väkivallan teot voivat sisältää muitakin väkivallan muotoja. Tieto väkivallan muodoista auttaa tunnistamaan väkivaltaa.

Nollalinjalta saat apua väkivallan kokemuksiin tai uhkaan

Väkivaltaa kokeneesta voi tuntua siltä, ettei kukaan ulkopuolinen ymmärrä tai voi auttaa. Minkäänlaista väkivaltaa tai väkivallan uhkaa ei kuitenkaan tarvitse hyväksyä tai sietää ja jokainen väkivallan osapuoli on oikeutettu apuun. Henkilökohtainen vapaus ja koskemattomuus ovat perustuslain mukaisia perusoikeuksiamme.

Ota askel kohti apua ja ota yhteyttä Nollalinjalle, jos olet tai läheisesi on kokenut väkivaltaa tai väkivallan uhkaa. Nollalinjan ammattilaisten kanssa voit keskustella täysin luottamuksellisesti ja nimettömänä kaikista väkivallan muodoista ja kokemuksista.

Nollalinja auttaa väkivallan kokijoita, läheisiä ja ammattilaisia 24/7 numerossa 080 005 005 ja chatissa arkisin 9-15 osoitteessa nollalinja.fi. Nollalinjalle soittamalla tai chat-palvelun kautta saat myös lisätietoa eri väkivaltapalveluista ympäri Suomen.

THL:n väkivalta-aiheisilta verkkosivuilta voit lukea lisää väkivallan eri muodoista.